Lutikkakoiranohjaajana toimit koiriesi kanssa osana lutikkakoiratiimiämme tiiviissä yhteistyössä lutikkakoiranohjaajakollegojesi kanssa. Työtehtäviisi kuuluu lutikkatarkastusten suorittaminen kouluttamiasi koiria apuna käyttäen sekä lutikkatorjuntojen tekeminen. Teet paljon yhteistyötä myös tuholaistorjuntateknikoidemme kanssa. Tarkastettavat kohteet vaihtelevat yksityisasunnoista laajoihin toimitiloihin. Pääsääntöisenä toimialueenasi on Etelä-Suomi. Työ on luonteeltaan liikkuvaa ja itsenäistä kentällä tapahtuvaa työtä. Työ sisältää satunnaisesti myös lyhytkestoisia kotimaan työmatkoja.
Anticimex on Suomessa lutikkakoiratoiminnan pioneeri ja meillä on vankka osaaminen laadukkaiden lutikkakoirien kouluttamisesta jo 12 vuoden ajalta. Lutikkakoirakoidemme työssä avainasemassa on korkea laatu. Vastaat osaavana kouluttajana koiriesi korkean koulutustason jatkuvasta ylläpidosta. Tukenasi on lutikkakoiratiimimme ja työaikaasi sisältyy viikoittaista koirien koulutusaikaa. Varmistamme koiriemme osaamistason jatkuvin tasotestein. Koirien hyvinvointi on meille ensiarvoisen tärkeää ja panostamme siihen työnantajana.
Koulutamme sinut tuholaistorjunta-alan saloihin, mutta riittävä aikaisempi koirankoulutusosaaminen on edellytys tehtävässä menestymiseksi. Lutikkakoiran työ on vaativaa, minkä vuoksi koirien on sovelluttava työskentelyominaisuuksiltaan ja luonteeltaan työkoiriksi.
Tehtävässä menestyminen edellyttää:
- aluksi vähintään yhtä työkäyttöön soveltuvaa koiraa sekä valmiutta hankkia toinen ja kolmas työkäyttöön soveltuva pentu tai aikuinen koira seuraavan vuoden aikana
- erinomaiset koirankoulutustaidot; vähintään eläintenkouluttajan ammattitutkintoa vastaava osaaminen
- asiakaspalveluhenkisyyttä ja hyviä vuorovaikutustaitoja
- kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja uusien asioiden oppimiseen
- hyviä tiimityöskentelylaitoja
- tietokoneen käyttötaitoja
- suomen kieltä ja englannin kielen perustaitoja
- hyvää organisointikykyä
- pitkäjänteisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä
- B-ajokorttia.
Tehtävässä menestyminen edellyttää ohjaajan koirilta:
- erinomaista työskentelymotivaatiota ja helppoa motivoitavuutta
- alustavarmuutta
- hyvää toimintakykyä ja hermorakennetta
- perushallintaa ja kykyä rauhoittua
- kykyä levätä autossa ja matkustaa stressittömästi
- kykyä työskennellä erilaisten häiriöiden alla
- välinpitämätöntä tai ystävällistä suhtautumista vieraisiin ihmisiin
- rakenteellista ja terveydellistä sopivuutta työkoiraksi hajutyöskentelytehtäviin.
Eduksi (mutta emme välttämättömyydeksi) katsomme:
- kokemuksen työkoirien kouluttamisesta ja ohjaamisesta
- työkokemuksen tai harrastuneisuuden hajukoiran koulutuksesta ja koiran työkyvyn ylläpidosta.
Tarjoamme:
- ainutlaatuisen mahdollisuuden työskennellä koirien kanssa erityislaatuisessa tehtävässä hajukoiraohjaajana
- kattavan perehdytyksen
- kouluttajan ja taitavan tiimin opastuksen lutikan hajun kouluttamiseen
- uusimmat tuholaistorjunta-alan ratkaisut ja työvälineet
- tuholaistorjunnan ammattitutkinnon
- koiratyöskentelyyn sopivan työauton
- loistavan tiimin tuen ja kannustavat työkaverit
- ammattitaitoa kehittävää ja ylläpitävää koulutusta
- koirien hyvinvointiin panostavan ja koirankoulutusta ymmärtävän työnantajan.
Tutustuthan myös blogikirjoitukseemme aiheesta.
Kiinnostuitko?
Jätä hakemuksesi Duunitorin sivulla. Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana.
Haemme sekä kokoaikaista koiranohjaajaa että yhteistyökumppaneita/alihankkijoita.
Työt alkavat sopimuksen mukaan. Kyseessä on pääosin arkisin tapahtuva päivätyö klo 8-16 välillä, mahdollisuus liukuvaan työaikaan. Toimistomme sijaitsee Vantaalla.
Anticimexillä teemme töitä tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen työympäristön eteen. Toivotamme tervetulleiksi hakijat moninaisista taustoista.
Tietoa yrityksestä:
Anticimex on digitaalisen tuholaistorjunnan edelläkävijä. Missiomme on tehdä ympäristöstämme terveellisempi ja turvallisempi paikka innovatiivisilla ja kestävillä tuholaistorjuntaratkaisuilla. Olemme osa Anticimex-konsernia, joka toimii maailmanlaajuisesti 22 maassa. Suomessa päätoimipaikkamme sijaitsee Vantaalla, jonka lisäksi meillä on 14 palvelupistettä. Palvelemme 200 ammattilaisen voimin koko maan laajuisesti, aina Hangosta Utsjoelle saakka. Lue lisää meistä.