Anticimexin lutikkakoirat apuna

Anticimexin lutikkakoirat apuna

Blogi-kirjoitus

Puolitoista tuntia kestäneen tarkastuksen tulos on kaikkien kannalta onnellinen. Lutikoita ei löytynyt, koirat nauttivat työstään ja kierrätyskeskuksen asiakkaat suhtautuivat myönteisesti tarkastukseen.

Lutikkatarkastuksia tarvitaan kierrätyskeskuksien lisäksi esimerkiksi hotelleissa, laivoissa, majoituspaikoissa ja taloyhtiöissä sekä ihan tavallisten ihmisten kotona.

Vaikka matkustamisesta nauttivat ihmiset ovat riskiryhmässä, ei ole tavatonta, että kerrostaloasukas saa lutikkaongelman omasta taloyhtiöstään tai vieraillessaan sukulaisten luona. Häkkinen kertoo Ylen haastattelussa:

"Todennäköisin lutikan löytöpaikka on sänky tai sohva, mutta tarkastamme kaikki huonekalut, matot, vaatteet ja laukut."

Todennäköisin lutikan löytöpaikka on sänky

Vahvaa tiimityötä

Lutikkakoiraohjaajan työhön kuuluu sekä asiakkaiden kanssa että koirien kanssa tehtävä yhteistyö. Yksi koira nuuhkii tehokkaasti vain 10-15 minuuttia ja siksi mukana on oltava useampi koira. Häkkinen jatkaa haastattelussa:

"Paras mittari on se, että viiden vuoden aikana on tullut vain kolme kertaa sellaista palautetta, että jotain on löytynyt meidän jälkeen. Työskentelemässä on ollut sinä aikana seitsemän koiraa."

Myös lutikkakoiratarkastuksien tilauksien määrä puhuu sen puolesta, että karvakuonojen kanssa tehtävä yhteistyö on kannattavaa. Tällä hetkellä jonoa on kuusi viikkoa.

Yrityksen maine voi olla vaakalaudalla

Suojelemme ihmisten turvallisuuden lisäksi yritysten mainetta. Julkinen reklamaatio sosiaalisessa mediassa syntyy nopeasti, lähes jokaisella on puhelimessa kamera ja vakuutteluiden sijaan yritykseltä vaaditaan faktatietoa – silmänräpäyksessä.

Siksi kannattaa miettiä lutikoita ja luotettavaa yhteistyökumppania jo siinä vaiheessa, kun yrityksen mahdollisia riskejä kartoitetaan. Kumppanin valinnassa kannattaa peilata myös oman toiminnan eettisiä arvoja.

Anticimex on edelläkävijänä kehittämässä myrkytöntä tapaa torjua lutikoita tehokkaasti. Jyrsijöitä torjumme jo digitaalisesti ilman myrkkyjä. Kehitystyötä tehdään Tanskassa sijaitsevassa Anticimexin innovaatiokeskuksessa. Mikäli myrkkykuormituksen vähentäminen on lähellä sydäntäsi, pysyttele kuulolla.

Innovaatiokeskus

Ylen artikkeli "Lutikkakoirilla kova kysyntä – lahjomaton nenä paljastaa lutikat hetkessä" (julkaistu 11.2.2018)

Valitse maa

    soita meille0207 495 706