Anticimexin uudet palvelupäälliköt

Uudet palvelupäälliköt esittäytyvät

Blogi-kirjoitus

Kenttätyö ja asiakaspalvelu ovat kaiken tekemisen ytimessä

Tanja Mäennenä siirtyi vammaispalveluista tuholaistorjunnan esimiestehtäviin, koska kasvavan tuholaistorjunta-alan valoisat tulevaisuudennäkymät houkuttivat. Vaikka ala vaihtui, arvot ja tavoitteet säilyvät ennallaan.

Tanja haluaa olla ihmisläheinen esimies, joka ei tingi arvomaailmastaan. Siksi hän ei valinnut perinteistä tuholaistorjuntayritystä. “Haluan olla näköalapaikalla tuottamassa myrkyttömiä jyrsijä- ja lutikkatorjuntapalveluita”, Tanja kertoo ja painottaa liiketoiminnassa ympäristön kunnioittamista.

“Vastoin yleisiä käsityksiä, kentällä huomasin heti, että teknikot eivät ole duunareita. He ovat asiantuntijoita ja heille on tärkeää, että työ tehdään laadukkaasti”, Tanja painottaa. “Erotumme laadulla ja tavoitteenamme on luoda parempaa tulevaisuutta myrkyttömillä torjunnoilla”, hän lisää.

“Vapaa-ajalla Lahden Nuorkauppakamarin koulutukset pitävät mielen virkeänä”, Tanja paljastaa. Hollolassa asuva nainen tunnustaa olevansa yltiösosiaalinen ja nauttivansa siitä, että saa viettää aikaa ihmisten kanssa. Fyysisestä kunnosta huolehtiminen ja remontointi ovat myös lähellä Tanjan sydäntä.

Miehiseksi alaksi mielletty tuholaistorjunta-ala tuntuu hänestä luontevalta vaihtoehdolta.

Hyvä vastaanotto tuholaistorjujilta

“Ei tullut kulttuurishokkia, kun siirryin autoista tuholaistorjuntaan. Anticimexillä on enemmän naisia töissä kuin aikaisemmassa yrityksessä, mutta äijähuumori ja suoraselkäiset työkaverit löytyvät myös täältä”, kertoo Aksel Danielson.

Akselille on tärkeää, että uusi työ auttaa etenemään uralla. Kun sopiva paikka aukesi ja hänen Anticimexillä työskentelevä ystävänsä suositteli yritystä, päätti hän kokeilla siipiään.

“Suomen suurimman tuholaistorjuntayrityksen tarjoama tulosvastuullinen esimiestehtävä, jossa pääsen hyödyntämään myös kokokemustani jälkimarkkinoinnista, sopii loistavasti urasuunnitelmiini”, Aksel jatkaa ja pitää Anticimexiä turvallisena valintana.

“Minua eivät lutikat tai muutkaan tuhoeläimet kauhistuta, vaikka toimisto onkin mukavuusaluettani. Ehkä, jos kohtaisin viidakossa Madagaskarin torakoita, ne voisivat jo hieman säväyttää”, hän naurahtaa.

Vapaa-ajalla kilpailuhenkisestä miehestä kuoriutuu perhokalastaja, joka Jasper Pääkkösen tavoin suhtautuu intohimoisesti lajiin. Aksel haaveilee kalastusmatkailusta ja rentoutuu saadessaan perhosiiman käteen.

“Kaikista tärkein on kuitenkin 3-vuotias tyttäreni, joka auttoi ymmärtämään, että elämässä on muutakin kuin ura”, kertoo Aksel eikä häpeile sitä, että miehestä löytyy myös pehmeä puoli tarvittaessa.

Kesäsesonki yllätti

Kesä on Anticimexillä hektisintä aikaa. “Jos selviän kesäsesongista, selviän mistä vain”, Aksel virnistää. “Operatiivinen toiminta minulle tuntemattomalla alalla tuo luultavasti eniten haasteita, vaikka olen saanut perinpohjaisen perehdytyksen ja ilmapiiri on lämminhenkinen”, toteaa Tanja.

Tanja jatkaa: “Smart-kehityspäällikkö Jammu Rantanen ja aluepäällikkö Janne Mansnérus ovat pitäneet meistä erittäin hyvää huolta.”

“Siitä oli myös etua, että aloitimme yhtä aikaa ja opettelemme alan saloja yhdessä”, Tanja hymyilee. “Ala on omalaatuinen ja marginaalinen, joten kestää hetken ennen kuin tietotaito on alan rautaisten ammattilaisten tasolla”, Aksel jatkaa. Aksel ja Tanja vaikuttavat jatkossa Etelä- ja Itä-Suomen palvelualueilla.

Anticimexin väki toivottaa uudet aluepäälliköt lämpimästi tervetulleiksi.

Valitse maa

    soita meille0207 495 706