Herhiläinen

Herhiläinen

Näin erotat ampiaisen, herhiläisen, mehiläisen ja kimalaisen

Ampiainen, mehiläinen ja kimalainen

Herhiläinen on kookkain ampiaislajimme ja väritykseltään enemmän ruskeankeltainen tai punertava, karvoitus on rusehtavaa.

Ampiaisen erottaa muista pistiäisistä selkeä kelta-mustaraidallisen värikuviointi ja hoikka vartalo. Kooltaan se on herhiläistä pienempi. Ampiaisen karvoitus on myös melko vähäistä.

Mehiläiset ovat kooltaan pienempiä ja ne tunnistaa niiden selkeämmästä karvapeitteestä, varsinkin keskiruumiin kohdalta. Mehiläisten värikuviointi ei ole yhtä selvärajainen kuin ampiaisilla, ja niiden väri on myös enemmän oranssiin ja ruskeaan taittava.

Kimalaiset ovat helposti tunnistettavissa suuren kokonsa, pyöreän muotonsa ja pörröisyytensä ansiosta.

Herhiläisen pisto

Herhiläinen on pääsääntöisesti rauhallinen, mutta pistää uhattuna ja häirittynä. Herhiläisen piikki on muita ampiaisia isompi ja siten myös myrkkyä voi kulkeutua piston mukana enemmän. Herhiläisen pistot voivat olla hengenvaarallisia henkilöille, jotka kärsivät allergiasta.

Herhiläisen piikki

Herhiläisten torjunta

Herhiläispesän hävittäminen on haasteellisempaa kuin muiden ampiaisten. Herhiläiset eivät tarvitse valoa lentämiseen ja voivat siten lentää myös aamu-/iltahämärässä sekä yöllä. Yksilöitä on vartioimassa pesää ympäri vuorokauden eikä muiden ampiaisten tavoin iltaisin synny taukoa aktiivisuuteen, joka olisi hyvä hetki muutoin tehdä pesän poisto.

Helpointa herhiläispesän poisto on keväisin, kun pesää asuttaa pelkästään kuningatar ja pesän koko on vielä pieni.

Valitse maa

    soita meille0207 495 706