Anticimex kasvaa pääkaupunkiseudulla liiketoimintakaupalla
Uutinen
Anticimex Oy on ostanut 31.8.2022 tehdyllä kaupalla EStorjunta Oy:n tuholaistorjuntapalveluiden liiketoiminnan.
EStorjunta Oy on vuonna 2012 Pertti Jumppasen perustama tuholaistorjunnan palveluyritys. Yritys on toiminut Uudellamaalla neljän työntekijän voimin, palvellen pääsääntöisesti isännöitsijöitä ja taloyhtiöitä. Yritys on tehnyt vuosittain n. 4 000 asiakaskäyntiä, vuoden 2021 liikevaihto oli 473 000 euroa.
”Anticimex on kasvanut viime vuosina tasaisen vahvasti panostamalla kestävään toimintaan sekä myrkyttömyyteen ja voimme ylpeänä todeta olevamme Suomen johtava tuholaistorjunnan palveluntuottaja. Kasvukeskuksissa kilpailua löytyy edelleen ja kauppa vahvistaa Anticimexin jalansijaa pääkaupunkiseudulla”, kommentoi Anticimexin toimitusjohtaja Martin Svanljung, ja jatkaa: ”Odotan innolla tulevaa, kun pääsemme palvelemaan uusia asiakkaitamme ja tarjoamaan heille kattavasti palveluitamme.”
”Aloitin tuholaistorjujan urani Anticimexin leivissä 2000-luvun alussa ja tunnen yrityksen arvot sekä toimintatavat. Siirrän vetovastuun luottavaisin mielin heille ja uskon vakaasti, että asiakkaamme saavat entistä paremman kumppanin vastaamaan heidän tarpeisiinsa.”, EStorjunta Oy:n toimitusjohtaja Pertti Jumppanen jakaa tuntemuksiaan.
EStorjunta Oy:n asiakkaat siirtyvät Anticimexin palveluiden piiriin 1.9.2022 alkaen. Kaupan myötä myös EStorjunnan työntekijät siirtyvät Anticimexin palvelukseen.
Lisätietoja:
Anticimex Oy
Martin Svanljung
toimitusjohtaja
p. 0400 960 990
martin.svanljung(at)anticimex.fi
EStorjunta Oy
Pertti Jumppanen
toimitusjohtaja
p. 040 514 5026
pertti.jumppanen(at)estorjunta.fi
Anticimex on Suomen suurin tuholaistorjunta-alan palveluyritys yli 17 M€ liikevaihdollaan. Tarjoamme yrityksille ja kuluttajille kestäviä tuhoeläinhallinnan ja elintarviketurvallisuuden palvelukokonaisuuksia. Teemme lisäksi yhteistyötä vakuutusyhtiöiden kanssa taloyhtiöiden ja kuluttaja-asiakkaiden tuholaistorjuntavakuutuksiin liittyen.
Olemme osa maailmanlaajuista Anticimex-konsernia, jolla on toimintaa 20 maassa Euroopassa, Aasiassa, Australiassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomessa Anticimex työllistää 150 henkilöä ja tekee 70 000 asiakaskäyntiä vuodessa. Palvelemme asiakkaitamme koko maan laajuisesti 14 toimipisteen kautta. Pääkonttorimme sijaitsee Vantaalla.
Lue lisää Anticimexista.