Anticimex laajenee Etelä-Amerikkaan

Uutinen

Maailman suurimpiin tuholaistorjuntayrityksiin lukeutuva Anticimex Group laajentaa toimintaansa Etelä-Amerikan markkinoille Kolumbiassa sijaitsevan perheyritys Palmera Juniorin ostolla.

Anticimex laajenee Etelä-Amerikkaan

Kyseessä on Anticimexin ensimmäinen yrityskauppa Etelä-Amerikassa ja se merkitsee alkua konsernin strategiselle laajentumiselle maanosan nopeasti kasvavilla markkinoilla. Anticimexin tavoitteena on kasvaa voimakkaasti orgaanisen kasvun ja liiketoimintakauppojen myötä sekä isojen kansainvälisten asiakkaiden kanssa solmittujen strategisten kumppanuuksien avulla.

Thomas Hilde, Anticimexin Etelä-Amerikan aluejohtaja, sanoo:

“Tämä yrityskauppa on tärkeä askel globaalin laajentumisen strategiassamme. Palmera Junior on alueen johtava tuholaistorjuntayritys ja sillä taustallaan vaikuttavaa kasvua. Yhdessä heidän vahvan, paikallisen johdon avulla voimme jatkaa yhtiön sekä liiketoimintamme kasvattamista Kolumbiassa ja sen ulkopuolella”.

Johanny Palmera, Palmera Juniorin toimitusjohtaja ja omistaja, kommentoi:

”Anticimexin ydinarvot – luottamus, innovaatio ja intohimo – sopivat täydellisesti yhteen omiemme kanssa. Olen varma, että osana Anticimex-perhettä Palmera Juniorilla on mahdollisuus kiihdyttää kasvua ja saavuttaa vieläkin suurempaa menestystä. Odotamme innolla, millaisia merkittäviä mahdollisuuksia tämä tuo tullessaan niin liiketoiminnallemme kuin työntekijöillemmekin”.

Anticimex on moderni tuholaistorjunnan palveluyritys. Anticimex Group työllistää maailmanlaajuisesti noin 7400 henkilöä ja palvelee yhteensä yli 3 miljoonaa asiakasta 20 maassa. Vuonna 2020 yhteenlaskettu liikevaihtomme oli noin 868 miljoonaa euroa. www.anticimex.com

Valitse maa

    soita meille0207 495 706