Keräsimme vuoden aikana lähes 2000 istutettavaa puuta

Uutinen

Käynnistimme viime vuoden lopulla puiden istutus -kampanjan, jonka aikana sitoudumme istuttamaan puun jokaista uutta, asiakkaallemme asennettua Anticimex Smart -laitetta kohden. Vuoden 2022 loppuun mennessä kampanja on kerryttänyt menestyksekkäästi jo lähes 2000 istutettavaa puuta. Kampanja ja puiden istutukset jatkuvat myös ensi vuonna.

Yhteistyössä Istutapuita.fi

Anticimex on sitoutunut toiminnassaan kestävän kehityksen tavoitteisiin ja yksi tärkeimmistä painopisteistämme sen saralla on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Tehostaaksemme tavoitteen toteutumista olemme joulukuusta 2021 alkaen sitoutuneet istuttamaan puun jokaista uutta, asiakkaallemme asennettua Anticimex Smart -laitetta kohden. Anticimex Smart on täysin myrkytön ja digitaalinen tuholaistorjuntapalvelu.

Vuoden 2022 loppuun mennessä kampanja on kerryttänyt menestyksekkäästi jo lähes 2000 istutettavaa puuta!

Toimimme yhteistyössä Istutapuita.fi kanssa, jolloin jokainen uusi, käyttöön otettu Smart-laite muuntuu istutetuksi männyntaimeksi. Männyntaimet istutetaan turvetuotannosta poistetulle ja kuivatulle suoalueelle, joka jäännösturpeensa vuoksi erittää ilmakehään kasvihuonekaasuja. Puiden istutus sitoo hiiltä tehokkaasti ja muuntaa näin turvesuon merkittävästä päästölähteestä hiilinieluksi. Lisäksi jokainen asennettu Smart-loukku vähentää jyrsijämyrkkyjen käyttöä keskimäärin 0,5 kg vuodessa. Vuoden 2022 aikana vähensimme myrkkyjen käyttöä lähes 1000 kg:lla.

Anticimexin Krista Korva tutustumassa puiden istutukseen.

Kuva: Anticimexin Krista Korva vieraili alkukesästä Tuulisuolla tutustumassa puiden istutukseen.

Kesäkuussa istutettiin ensimmäiset Anticimexin kerryttämät puuntaimet Tuulisuolle, Vaalan kuntaan Pohjois-Pohjanmaalle. 36,9 hehtaarin kokoiselle Tuulisuolle istutettiin alkukesästä kokonaisuudessaan 17 155 taimea. Seuraavat istutukset alueelle tehdään ensi vuonna.

Tahdomme kiittää kaikkia asiakkaittamme, jotka ovat ottaneet käyttöön myrkyttömän ja dataa hyödyntävän Anticimex Smart -tuholaistorjuntapalvelun. Kampanja ja istutukset jatkuvat ensi vuonna, ja toivotamme kaikki mukaan ilmastotyöhön sekä vähentämään myrkkyjen käyttöä tuholaistorjunnassa!

Lue lisää kampanjasta.

Anticimex Oy on moderni tuholaistorjunnan ja elintarvikehygienian palveluyritys. Olemme osa Anticimex-konsernia, joka toimii maailmanlaajuisesti 21 maassa. Myrkyttömyys, turvallisuus, nopeus ja tehokkuus yhdistyvät palveluperiaatteissamme. Tuotamme asiakkaillemme palvelukokonaisuuksia, joiden avulla varmistamme terveellisen ja laadukkaan elinympäristön. Mahdollistamme paremman palvelutason omaksumalla uusimman ja innovatiivisimman teknologian. Pyrimme ympäristön, talouden ja tekniikan kestävyyteen kaikissa palveluissamme.

Suomen Anticimex työllistää jo 150 suomalaista ja tekee 70 000 asiakaskäyntiä vuosittain. Meillä on Vantaan pääkonttorin lisäksi 14 palvelupistettä. Palvelemme koko Suomen laajuisesti, aina Hangosta Utsjoelle saakka.

Valitse maa

    soita meille0207 495 706