Paperitoukka

Paperitoukka

Vikkelästi liikkuva paperitoukka

Paperitoukka pystyy kokonsa puolesta liikkumaan kerrostaloissa asunnosta toiseen mm. putkikanavien, kolojen tai reikien kautta. Laji pysyttelee mielellään valolta piilossa, mutta sitä voidaan tavata myös valoisalla. Paperitoukka on lähes kaikkiruokainen.

Paperitoukkien torjunta

Paperitoukan ennaltaehkäisyssä on syytä huolehtia kodin säännöllisestä siivoamisesta (imuroinnista). Piilopaikkojen eli rakojen ja kolojen tukkiminen huoneistossa myös ehkäisee paperitoukkien ilmaantumista. Kodin ulkopuolelta tuodut kartonki- ja pahvipakkaukset on syytä hävittää ripeästi, sillä paperitoukat leviävät tehokkaasti pakkausmateriaalien mukana ja käyttävät tätä materiaalia myös ravinnokseen.

Vaikka paperi- ja sokeritoukka ovat toisiaan muistuttavia, läheisiä sukulaisia, on paperitoukkaa usein haastavampi torjua. Ammattimaisen tuholaistorjunnan avulla paperitoukasta on kuitenkin mahdollista päästä eroon.

Valitse maa

    soita meille0207 495 706