Kevät on sokerimuurahaisten ahkerinta aikaa

Kevät on sokerimuurahaisten ahkerinta aikaa

Blogi-kirjoitus

Kevätaurinko herättää sokerimuurahaiset

Sokerimuurahainen horrostaa normaalitalvena kylmän kauden pesässään ja aktivoituu siten vasta kevään lämmöistä. Etelä-Suomen viimeaikainen ”ikuinen marraskuu” näkyykin sokerimuurahaisten jatkuvana asuntovierailuina kesken ”talven”. Pohjoisemmassa Suomessa tilanne on toki yhä normaali. Säätilan yllättävä muutos, vaikkapa helmikuinen lauha jakso, voi ajaa sokerimuurahaiset liikkeelle. Tällöin pesän ollessa talon vieressä lumensulamisvesi voi vallata osan pesäkäytävistä siten, että muurahaiset lähtevät liikkeelle, ja joku niistä löytää vahingossa reitin asunnon puolelle.

Kun omat keinot loppuvat, käänny ammattilaisen puoleen

Muurahaisista pääsee kokonaan eroon vasta silloin kun koko yhdyskunta tuhotaan. Usein ongelma palaa viimeistään seuraavana keväänä, mikäli näin ei ole tapahtunut. Tuholaistorjuntayritykseen kannattaa olla yhteydessä, jos ongelmat eivät lähde omin konstein kuluttajakäyttöön tarkoitetuilla torjunta-aineilla, pesä on hankalassa paikassa tai jos ei ole tietoa siitä, missä pesä sijaitsee.

Tarvitsetko apua?

Ota yhteyttä

Valitse maa

    soita meille 0207 495 706